Täydellinen muutto maaliskuu 3, 2008

Voiko muuttaminen edes sujua näin sutjakasti? Okei, aloitimme siivouksen ja pienempien kamojen kuljettelun viikkoa ennen varsinaista muuttopäivää lauantaita, mutta silti olin ihan äimänä, kun homma oli hoidettu sunnuntai-iltaan mennessä. Siis ei vain tavaroiden siirtäminen pisteestä A pisteeseen B, vaan myös tavaroiden järjestäminen paikoilleen. Kaikki muuttolaatikot, kassit ja kasat oli siis purettu sunnuntai-iltana! Kunnia kuuluu tietysti sähäkälle muuttotalkooporukallemme. Mähän vain katselin vierestä, kun hiki virtasi :)

No, tekemistä riittää tietysti edelleen. Kuten kuvistakin näkyy, taulut ja verhot ja osa lampuista puuttuvat vielä, samoin naulakot ja sensellaiset. Pieni puuhastelu kuitenkin vain pitää pirteänä. Ja kesällä tuolle pihalle on PAKKO tehdä jotain radikaalia…

Uuteen muuttamista voin muuten erittäin lämpimästi suositella kaikille, jotka minun tavallani haluavat kaiken valmiiksi Nyt ja Heti. Ei oo tarvinnu elää viikkoja tai jopa kuukausia keskeneräisessä kämpässä. Vaikka onhan niitä lastentauteja täälläkin – ekana iltana lämminvesivaraaja oikutteli ja muuttoväki saunoi kylmän veden kera. Nyt on toinen vessa sökönä jo toista (!) kertaa. Niistäkin onneksi selviää puhelinsoitoilla …takuun piikkiin.

Totta puhuen entistä enemmän hämmästelen, kuinka jotkut selviävät ilmeisen hengissä kokonaisen talon rakennusprojektista pienten lasten kera. Minä kun tunsin jo viikon hässäkän aikana laiminlyöväni tuota junioria anteeksiantamattoman paljon. Onneksi meillä oli kiireisimpinä päivinä ihana Jassu-täti ja muu muuttoväki viihdyttämässä Venniä aamusta iltaan, ettei vallan huomiotta jäänyt pieni mies.

Nyt kaikki kipinkapin meille kylään! Mietin jopa, etten laita kuvia enää lainkaan, mutta tulettehan silti, vaikka kämppä tässä osittain näytillä jo onkin :)

Haaste joulukuu 30, 2007

Tänä vuonna olimme järkeviä ja teimme aika monen sukulaisen ja ystävän kanssa diilin, että aikuisten kesken lahjoja ei sitten vaihdeta. Jonkin verran annoimme ja saimme myös aineettomia ja / tai reiluja lahjoja. Siitä huolimatta pukki toi meille uskomattoman määrän tavaraa!!! Olimme itse, samoin kuin ilmeisesti muutkin, käyttäneet “säästyneet” rahat ja ajat lapsen lahjoihin… huokaus!

Mutta tavara-ahdistuksen keskeltä löytyi tarmoakin. Päätin, että siivoan kaapeista vähintään tuplasti niin paljon tavaraa kuin sinne tuotiin uutta. Ensimmäiset neljä isoa kassillista odottavat jo eteisessä lähtöä SPR:n Konttiin. Iso säkillinen meni myös roskikseen, mutta kaatopaikan täyttäminen ei tietysti synnytä mielenrauhaa likikään samaan tapaan kuin kierrättäminen (mikäli hyväntekeväisyyteen, aina parempi).

Ja niin: en sentään ole roudaamassa lapsen leluja kierrätykseen uusien tieltä (vaikka tätäkin voisi toki joskus harrastaa), vaan olen ensimmäisenä hyökännyt muiden kaappien kimppuun. Ihan nolottaa, kun turhan ja tarpeettoman löytäminen on näin helppoa…

Haastan kaikki tekemään saman tempun: tarpeeton kiertoon uuden alta tuplakertoimella!

Neuloo. Neuloo!? joulukuu 5, 2007

Olen viime päivinä lueskellut neuleblogeja. Kyllä, neuleblogeja. Tämä johtuu luultavasti raskauden aiheuttamasta pään pehmenemisestä ja kovaa kyytiä lähestyvästä kotiäitiysjaksosta. Pahaa pelkään, että äitiyslomalla jopa neulon itse. Ainakin pitää tehdä lisää villahousuja, siis vauvan vaippakäyttöön. (Joo, yhdet tosiaan jo tein – ja jos lopullisesti tajunta hämärtyy, voin laittaa tänne jopa kuvan :)

Tuntuu edelleen varsin oudolta, että työpäiviä on jäljellä kahdella kädellä laskettava määrä. Mitäs mää sit teen?

Noh, toisaalta en ole ollenkaan huolissani. Yks luokkakokous on tekeillä, yks loma varattu, toinen reissu suunnitteilla, miljoona valokuvaa odottaa kansioon pääsemistä, melkein kaikki huonekalut pitää ehdottomasti siirtää uuteen paikkaan, eikä vauvaa varten ole vielä tehty muuta kuin kasa vaippoja. Varmaan se jotain muutakin tarttee? Ainakin niitä Vennin vanhoja kamoja, jotka pitää kaivaa pölylaskeumien alta.

Ai niin, ja olihan mulla tuo tenavakin viihdytettävänäni.

Minäkö muka? elokuu 3, 2007

Meemi ainakin täällä ja täällä ja täällä. Tehkää tekin, tää oli nastaa :)

Nälkäkurki rutisee heinäkuu 28, 2007

Mulle aina rutistaan siitä että olen “liian laiha” ja että mun pitäis “syödä kunnolla” ja että “kyllä sun tarttis lihota pari kiloa”. Kuinka epäkorrektia olisikaan, jos antaisin tutuille palautetta vastaavaan tapaan: “olet liian lihava”, “söisit vain vähemmän” ja “laihdu nyt edes pari kiloa”.

***

Olen kuullut, että ylipainosta saa kyllä vastaavaa palautetta. Multa ei taatusti ikinä! Hukuttakaa jauhelihaan, jos moisesta saatte joskus kiinni…

***

Lopetin lihan syömisen, ainakin kokeiluluontoisesti ja ainakin joksikin aikaa. (“No nyt se sitten kuihtuu lopullisesti” – jep, niin varmaan.) Perusteet ovat moninaiset, mutta jo nyt olen huomannut, että minusta on välittömästi tullut kasvisruuan kävelevä evankelista vaikka en edes ole kasvissyöjä!

***

Miettikääpä, montako erilaista kalaruokaa keksitte tuosta vain päästänne? Entä kasvisruokia? Juu, skaalaa kasvattamassa tässä olen minäkin :)

Seitsemän minusta heinäkuu 18, 2007

Sanna haastoi minut ja Vennin. Vennistä olen jo paljastanut lähes kaiken blogissa, mutta itsestäni pystyin keksimään helposti paljon paljastamista odottavia (!!!) totuuksia. Tässä seitsemän sellaista, jotka ovat ehdottoman olennaisia mutta silti aika harvojen (?) tiedossa.

1) Olin koulussa kympin tyttö.
2) Olen hämmentävän tyytyväinen itseeni ja elämääni juuri nyt. Eikä tässä vielä kaikki: tiedän täsmälleen, mihin tähtään – töissä, kotona ja vapaa-ajalla :)
3) Olen paljon nörtimpi kuin tunnustan. Rakastan tietskareita ja etenkin verkkoa palavasti.
4) Olen pahasti perfektionisti ja älyttömän kunnianhimoinen kaikessa mihin ryhdyn (ja juu, gradu taitaa olla edelleen kesken tämän vuoksi, ei tästä huolimatta…)
5) (Itsesensuroitu. Ihan kaikkea en ollutkaan valmis paljastamaan.)
6) En ole koskaan kokenut äitiyttä raskaana, en edes vauva-aikana, jonka kuulemma pitäisi olla hirveän rankkaa. Meillä on ollut tuuria…
7) Osaan valehdella täysin pokerinaamalla.

Viimeisen säästin viimeiseksi täysin tietoisena siitä, että sen voi katsoa tekevän tyhjäksi kaikki muut ;) Haastan ainakin Avantouimarin ja Pätkiksen (molemmat bloggaavat suurilta massoilta piilossa).

Luetaan lopusta alkuun helmikuu 11, 2007

On olemassa vain yksi tapa lukea sanomalehti, minun tapani. Jotta homma ei olisi liian helppoa, lukemiseen liittyy paljon sääntöjä.

Satakunnan Kansa luetaan etusivulta alkaen kohti takakantta. Jos aika on tiukalla, urheilusivut saa jättää lukematta. Joskus ani harvoin, kun miehen kädet ovat vikkelämmät kuin omat, lehden voi aloittaa myös mistä tahansa palasta, jonka saa pihistettyä. Mahdollisimman pian on kuitenkin pihistettävä loputkin. Myös liitteet luetaan alusta loppuun, aina ennen runkolehteä. Poikkeukset: Virta-liitteestä luetaan vain oman talon tuotanto ja Sunnuntai aloitetaan Pikku Kansa –sivusta, koska Vennin mielestä Gunnar on cool.

Helsingin Sanomat luetaan arkisin järjestyksessä A, D, mielipideosio ja loput. Lauantaisin, jos on vapaapäivä, lehti kuuluu aloittaa D-osiosta (jep, autosivut), sitten luetaan A:ta lukuun ottamatta kaikkien muiden osien lähtöjutut. A-osa luetaan iltapalalla. Lauantain mielipiteet kuuluu jostain syystä muistaa vilkaista vasta sunnuntaina.

Sunnuntai on jo helppo: ensin D kannesta kanteen, sitten E (asunnot – siis jutut, ei sentään ilmoituksia), sitten A. Muut luetaan illalla olohuoneen lattialla, jos aikaa on.

Milloin muuten vannoutunut lopusta-alkuun-sanomalehdenlukija vaihtaa lukusuuntaa? Kun perheeseen tulee ensimmäinen lapsi. Sen jälkeen ei ole enää takeita, kuinka pitkälle lehdessä ehtii, joten lopusta aloittaessa päivän pääuutinen jää suurella todennäköisyydellä aina lukematta. Ei sillä, että se useinkaan olisi mikään menetys… ;)

Flown syvin olemus syyskuu 3, 2006

Tiedättekö käsitteen flow, flow-kokemus?

Sehän määritellään esimerkiksi näin: Flow-kokemuksella kuvataan motivationaalista tilaa, jossa yksilö uppoutuu täysin tekeillä olevaan tehtävään tai asiaan. Flow-kokemusta on kuvattu optimaaliseksi motivationaaliseksi tilaksi, joka voi esiintyä sekä luovassa työskentelyssä että kognitiivisessa tehtävässä. Flow-kokemukselle on tyypillistä, että yksilö tuntee saavuttavansa tehtävän tai toiminnan tavoitteet, keskittyy täydellisesti, tuntee pystyvänsä kontrolloimaan tilannetta ja että ajantaju katoaa eli aika kuluu nopeasti. (Lähde)

Minä olen ollut flown vietävänä taas viime päivinä. Olen nimittäin väsännyt nettisivuja (ilmaiseksi, vapaaehtoisesti, autuaana) ja se on tyypillisesti sellaista puuhaa, että en kuule tai näe muuta, sillä uppoudun sataprosenttisesti. Kello oli siis taas kaksi yöllä ja yhä vain värkkäsin. Fiilis on sellainen, että palakoon vaikka mökki ympäriltä, minä teen tätä vielä hetken :)

Olen minä kokenut flown monesti myös töissä, yleensä jotain tosi kiinnostavaa juttua kirjoittaessani. Täydellinen flow-takuu on kuitenkin vain näissä nörtimmissä puuhissa – blogeissa, verkkojournalismissa, nettisivujen väkertelyssä jne – , enkä ole vieläkään onnistunut järkeilemään miksi.

Opiskeluaikana teimme erästä verkkojournalismiprojektia ja sen loppumetreillä vietin monta päivää tietokoneluokassa aamusta iltaan. Usein edes syömättä välillä!!!

En ole flow-asiantuntija, joten en tiedä, miten kävisi, jos onnistuisin hankkiutumaan pelkästään sellaisiin tehtäviin, joissa flow on väistämätön? Että voisin valita nykyisestä työstäni parhaat puolet ja yhdistää ne sellaisiin tehtäviin, joista nautin flow-kokemukseen asti vapaa-aikana. Tulisiko keitoksesta unelmien työ …vai häviäisikö flow, jos sitä ryöstöviljeltäisiin?

Töissä saa kai olla kivaa, mutta kieltääkö joku laki nauttimasta palkkahommista liiaksi? (Pahaa pelkään…)

Minä ja kirjat elokuu 23, 2006

Tämä meemi on kiertänyt jo melkein kaikki (sadat) blogit, joita seuraan. Pitää kai itsekin tarttua, vaikka tää vaikea onkin.

1. Kirja joka muutti elämäsi?
Ekana tulee mieleen Anne Frankin päiväkirja, jonka luin joskus 10-vuotiaana. Ei se nyt mun koko elämääni toki muuttanut, mutta tuolloin teki kyllä järisyttävän vaikutuksen. Olin ihan järkyttynyt, itkin ja muuta. Murrosiän maailmantuska pamahti päälle ennen aikojaan :)

2. Kirja jonka olet lukenut useammin kuin kerran?
Näitähän riittää. Kaikki tyttökirjat esimerkiksi – Anna-sarjan ja Runotytöt osaan ihan ulkoa ja muitakin nuortenkirjoja. Kahlaan niitä mökillä edelleen. Perhe jo suorastaan nauraa, kun tuhannennen kerran nappaan käsiini Merja Otavan Minä Annika ÄP:n (tätä kirjaa on yksi kappale mökillä ja yksi kotona kirjahyllyssä!).

Aikuismaisempaa (?!) osastoa edustavat ainakin Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin ja Anja Kaurasen (nyk. tietty Snellman) Sonja O. kävi täällä. Jumalat juhlivat öisin kävisi muuten vastaukseksi myös tuohon edelliseen kysymykseen. Ennen sen lukemista en tiennyt, että kirja voi olla niin hyvin kirjoitettu – eli kun kirjassa vaikkapa oltiin aineissa, olin itsekin ihan aineissa. (Siis vain fiilistasolla, en toki aikuistenoikeasti.)

3. Kirja, jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Vaikeaa, vaikeaa. Ei se mikään romaani kai oikein voisi olla, siihen nyt kyllästyisi oitis. Luen yleensä kirjan about päivässä (tavallinen kirja, rento päivä), joten yhden romaanin oppisi ulkoa arviolta viikossa…

Vaan mikä sitten? Jos löytyis vaikka joku tukevaakin tukevampi historiateos, sanotaanko 500 viime vuotta perusteellisesti selostellen, se voisi käydä :) Sivistyisin siellä autiudessa.

4. Kirja, joka teki sinut hilpeäksi, kevytmieliseksi, huikentelevaiseksi?
Huikentelevaiseksi, hui..? Ehkä lähimmäksi pääsee jo (toistuvasti) mainittu Jumalat juhlivat öisin. Ensilukemalla pääsin suorastaan sfääreihin :)

Jos puhutaan pelkästä hyvästä fiiliksestä, silloin on mainittava Anne Tylerin koko tuotanto. En tajua, miksei niin korkealuokkaista kirjailijaa kehuta enemmän? Kukaan ei tunnu edes tietävän Tyleristä. Uutta kirjaansakaan ei (vuosi sitten) mainostettu missään! Onhan se kai hömppää, jos ihmissuhdejutut sellaiseksi lasketaan – vaan kaunista, älykästä, hyväntuulista, aitoa elämää. (Tämän voisi luulla olevan maksettu mainos, mutta ehei sentään :)

5. Kirja, joka sai sinut sortumaan nyyhkytyksiin?
Yllättävän vaikea kysymys, vaikka olen kuvitellut lukeneeni paljon tunteita herättäviä kirjoja. Olisiko William Styronin Sofien valinta yksi tällainen…? Niin ja se Anne Frank tietty kans silloin aikanaan. Samaa sarjaa ovat molemmat, tiedän.

Myös esimerkiksi Virve Sammalkorven Metsän keskellä maja itketti sekin, vaikka lajityyppi taitaa olla lähinnä psykologista kauhua..? Olin kuitenkin juuri tullut äidiksi ja kirjassa lapselle käy kehnosti, joten ymmärrettävää kaiketi.

6. Kirja, jonka toivoisit kirjoitetun?
No, tämä ainakin on helppo. Kirja, jonka kirjoittajaksi on merkitty Inka Partanen.

7. Kirja, jota et toivoisi kirjoitetun?
Vaikea sanoa, koska en lue huonoja kirjoja, siis loppuun. Mulla on periaatteena, että noin kymmenen prossaa sivuista pitää kahlata, mutta sitten saa – ja pitää – lopettaa, jos ei kolahda.

Tietysti tähän kysymykseen voisi vastata jotain sellaistakin, että se-ja-se kirja on aiheuttanut eniten vahinkoa ihmiskunnalle, se olisi saanut jäädä kirjoittamatta. Minäpä en silti vastaa mitään sellaista. Ensinnäkään en viitsi miettiä mitään noin syvällistä. Toiseksi olen sitä mieltä, että kirjat eivät vahingoita ketään tai mitään – vaan ihmiset.

Silkkaa fyysistä pahoinvointia aiheutti Bret Easton Ellisin Amerikan psyko (siis todella: kuvotti!), mutta tämä katsottaneen kai kirjan ansioksi, joten eipäs toivoteta tätäkään teosta hornaan :)

8. Kirja, jota parhaillaan luet?
Siis mikä niistä? Mullahan on yleensä ainakin pari kirjaa kesken. Nyt on ainakin Jane Austenin Viisasteleva sydän, Will Fergusonin Onni TM ja José Carlos Somozan Clara ja varjot. (Siinäpä skaalaa, eikös!) Niin ja Vennin kanssa luemme Janoschin Suurta Panama-kirjaa :)

9. Kirja, jonka aiot lukea?
Noh, helpompaa olisi ehkä listata ne, joita EN aio lukea. Olen aika kaikkiruokainen ja pohjaton näissä lukuhommissa. Esimerkiksi luin viime viikolla mm. Margaret Atwoodin Oryx ja Craken, joka oli niin hyvä (suosittelen!), että taidan etsiä käsiini muutkin Atwoodin teokset. Näin teen aika usein – yhden helmen kun löydän, kahlaan läpi koko tuotannon. (EN aio lukea mm. ensimmäistäkään Sidney Sheldonia. Pitäähän mun säilyttää edes imagoni rippeet ;)

10. Haasta viisi bloggaajaa.
Bongasin tämän itsekin muualta ”vapaaehtoisesti”. Olkaapa hyvät te muutkin ja napatkaa tästä.

Hautajaiset elokuu 13, 2006

Olen suunnitellut omia hautajaisiani.

Siis täh? Siis apua? Siis ei? Niin, tiedän – kuolema ja kaikki siihen liittyvä ovat jonkinmoinen tabu täälläpäin maailmaa. Siksi sen otinkin puheeksi.

En siis ole masentunut tai onneton tai mitään sellaista. Hautajaiset vain tulivat puheeksi miehen kanssa tässä jokin aikaa sitten, ihan viattomasti, eikä siinä minusta mitään pahaa ole.

Itse asiassa kamalaa on vain se, että edes tosi vanhojen tai erittäin sairaiden ihmisten ei anneta ajatella kuolemaa, kun se muka on niin hirveää (en ole vanha enkä sairas, vain myötätuntoinen). Siis tiedättehän sen keskustelutyypin:

Pappa: ”Kun minä kuolen, muistathan…”
Sinä: ”Voi Pappa, älä nyt tuollaisia puhu. Ethän sinä mihinkään ole kuolemassa.”

Minusta kuolemasta, omasta kuolemasta, pitäisi puhua enemmän. Mistä hitosta muuten kukaan tietäisi, mikä se vainajan tahto on? Eikö juuri sen tahdon tietäminen helpottaisi käytännön järjestelyjä muutenkin raskaalla hetkellä, jolloin pikkuasiatkin voivat tuntua äärettömän suurilta? Ehkä kuolemasta puhuminen voisi helpottaa kuolevan ahdistustakin, siis jos tuntee kuolevansa (ja jokainen tuntee joskus, luulisin)?

Kuinka moni mummeli oikeasti haluaisi sen kalleimman ruumisarkun, seitsemän sorttia muistotilaisuuden pitopöytään ja roisin perintöriidan? (Mummeli halusi vain orvokkeja haudalle ja koiralle hyvän kodin, vaan kun kukaan ei koskaan antanut kertoa.)

Takaisin minuun, vaikka en mummeli olekaan enkä ajatellut kuolla vielä 50 vuoteen. Minä haluan tuhkauksen ja tuhkan mökkisaaren lähelle mereen. Papista ei ole väliksi, eikä virsistä, mutta saahan noitakin olla, jos tykkäätte. Pari kivaa laulua voisi joku laulaa, ainakin sen Niin kaunis on maa (joo joo, olen sisimmältäni aika nyyhky). Minä en halua mitään lehti-ilmoituksia (hyvä ihme sentään, en todella!) enkä kirkkomaan multaa. Jos jonkin sortin hautapaasi halutaan, siitä vain (sinne mökille mieluiten), mutta ei ristiä kuitenkaan. Kiva voisi olla vaikka puu, siis elävän puun istutus. Ei haittaa edes jos se seuraavana kesänä kuolee kuivuuteen, ajatus on tärkein :)

Perintöasioihin palaan sitten joskus, kun minulle on kertynyt jotain testamentattavaa. Arvelisin, että parikymmentä vuotta vielä menee.

Voihan sitä tietysti niinkin ajatella, että hautajaiset eivät ole vainajaa varten, vaan eläviä – siis heidän lohdukseen tarkoitettu. Mutta kyllä minusta hautajaisissa yleensä on koskettavimmalta ja lohdullisimmalta tuntunut se, mikä on ollut juuri vainajaa varten ajateltua: pois nukkuneen lempilaulu, arkun laskeminen sukulaisten viereen, kukat kuten hääkimpussa joskus vuosikymmeniä sitten tai muu henkilökohtainen. Se on surun terapiaa se, juuri omaisille…