Voiko muuttaminen edes sujua näin sutjakasti? Okei, aloitimme siivouksen ja pienempien kamojen kuljettelun viikkoa ennen varsinaista muuttopäivää lauantaita, mutta silti olin ihan äimänä, kun homma oli hoidettu sunnuntai-iltaan mennessä. Siis ei vain tavaroiden siirtäminen pisteestä A pisteeseen B, vaan myös tavaroiden järjestäminen paikoilleen. Kaikki muuttolaatikot, kassit ja kasat oli siis purettu sunnuntai-iltana! Kunnia kuuluu tietysti sähäkälle muuttotalkooporukallemme. Mähän vain katselin vierestä, kun hiki virtasi :)
No, tekemistä riittää tietysti edelleen. Kuten kuvistakin näkyy, taulut ja verhot ja osa lampuista puuttuvat vielä, samoin naulakot ja sensellaiset. Pieni puuhastelu kuitenkin vain pitää pirteänä. Ja kesällä tuolle pihalle on PAKKO tehdä jotain radikaalia…
Uuteen muuttamista voin muuten erittäin lämpimästi suositella kaikille, jotka minun tavallani haluavat kaiken valmiiksi Nyt ja Heti. Ei oo tarvinnu elää viikkoja tai jopa kuukausia keskeneräisessä kämpässä. Vaikka onhan niitä lastentauteja täälläkin – ekana iltana lämminvesivaraaja oikutteli ja muuttoväki saunoi kylmän veden kera. Nyt on toinen vessa sökönä jo toista (!) kertaa. Niistäkin onneksi selviää puhelinsoitoilla …takuun piikkiin.
Totta puhuen entistä enemmän hämmästelen, kuinka jotkut selviävät ilmeisen hengissä kokonaisen talon rakennusprojektista pienten lasten kera. Minä kun tunsin jo viikon hässäkän aikana laiminlyöväni tuota junioria anteeksiantamattoman paljon. Onneksi meillä oli kiireisimpinä päivinä ihana Jassu-täti ja muu muuttoväki viihdyttämässä Venniä aamusta iltaan, ettei vallan huomiotta jäänyt pieni mies.
Nyt kaikki kipinkapin meille kylään! Mietin jopa, etten laita kuvia enää lainkaan, mutta tulettehan silti, vaikka kämppä tässä osittain näytillä jo onkin :)




Olen kateellinen… Meillä ei edes kahden kuukauden muuttamisen jälkeen näytä yhtä valmiilta… Uuteen muuttamista ulkomailla en siis voi suositella. ;) Täällä ei kylläkään saa yhtä helposti rekrytoitua noin tehokasta muuttoporukkaakaan… Eli hyvän porukan olitte saanet, jos sun tehtäväsi tosiaankin on ollut vain katsella vierestä. Mitä en kyllä ihan usko… ;) Mutta oikein kivalta vaikuttaa teidän koti! Vieläköhän sitä uskaltaisi Poriin lähteä… :)
Hei tänne vaan – ja täälläkin voi synnyttää, jos tiukka paikka tulee :) (Siis ei ehkä kuitenkaan täällä meillä, mutta kaupungissa kuitenkin ;) Teretulemast! Ja tämä koskee muitakin ystäviä & sukulaisia!