Mittariin tuli pyöreitä vuosia. Nyt kai pitäis kehittää se ikäkriisi jostain…? Mietitäänpä:
- Opinnot (gradu) on kesken. Ehkä ikuisesti. Ikävä kyllä se ei oo häirinny mua – henkisesti, saati muuten – vielä millään lailla. Mitä nyt äidin huomauttelu on hieman rasittavaa välillä ;)
- En ole vielä ehtinyt uraputkessa konsernijohdon tasolle. Tai no, jos tarkkoja ollaan, olen vielä melkolailla samalla arvo- ja palkkatasolla kuin aloittaessanikin :) Mutta toisaalta tiedän hyvin, että jos olisin jotenkin onnistunut hilaamaan itseäni reilusti tikapuilla ylöspäin tähän päivään mennessä, mulla ei taatusti olis näitä 1,7:ää lasta. Tai ainakin tuon esikoisen olis hoitanu joku muu kuin minä. Eli eiköhän tässä ehdi vielä, monenmoista. Yks tai korkeintaan viis asiaa kerralla, siinä mun johtolauseeni uralle ja yleensä elämään.
- Naamaan on tullut ryppyjä. Ihan tosi on! Mä en tosin ole koskaan ollut mikään ryppyrasvafirmojen kohderyhmähenkilö, kun olen vakaasti sitä mieltä, että ryppyjä tulee tasan sama määrä, teki niille jotain tai ei. Siis rypyt, hyökykää päälleni, minä en piittaa!
Tämä kaikki on tietysti silkkaa huumoria. Aihe tuli kuitenkin mieleen, kun muun muassa äskettäisessä luokkakokouksessa huomasin, että monia ikäisiäni tosissaan ahdistaa se, mitä on tähän ikään mennessä tullut tehtyä ja vielä enemmän tietysti se, mikä on vielä tekemättä. Siis nämä klassiset: ei ole vielä lapsia / on lapsia, eikä muuta ole ehtinyt. Tai opinnot ovat kesken / ahkera opiskelu on vienyt muun elämän. Tai oma ala ei ole vielä löytynyt / ura on huippu mutta niin uuvuttava. Tai ei ole kumppania. Tai rahaa. Tai töitä. Tai muuten vain kaikki menee pieleen…
Mun on ainakin tällä hetkellä mahdoton löytää itsestäni mitään noita tuntemuksia. Ei kriisin kriisiä missään!
Okei, okei, mun elämässäni ei pitäisikään olla mitään valittamista, päinvastoin. Mä olen ollut helvetin onnekas (vaikka se gradu jäikin roikkumaan – ja siinähän ei onnella tai sen puutteella ollu osaa eikä arpaa), ja siksi en pysty edes teeskentelemään mitään kriisiä just nyt.
Mut jos tämä muita kriiseilijöitä yhtään lohduttaa, mä olin ihan hirviö murrosikäisenä ja mummona musta tulee taatusti kaamea riivinrauta. Eli antakaahan mun nyt sit nauttia edes tästä tasakymmenestä ilman syyllisyydentunnetta kriisittömyydestäni :D
Ikäkriisit ei vaadi mitään hyvää syytä, sä olet käsittänyt tämän jotenkin ihan väärin! Mulle tuli kauhee ikäkriisi kaksvitosena, kun koin sen jotenkin silleen aikuisen iäksi…kakskutosena sit totesin, että ikää merkittävämmät aikuisuuden kriteerit kuten avioliitto, pari lasta, asuntolaina ja luottokortti (hehe) mulla oli ollu jo useita vuosia… jonka jälkeen päätin, että tämä ikäkriisi on nyt ohi ja sen jälkeen olenkin tuntenut itseni huomattavasti nuoremmaksi :)
Jos sä et sairastanut turhaa ikäkriisiä kaksvitosena, niin suosittelen ottaan sen ohjelmaan nyt vähän kypsemmällä iällä ;)
Enpä juu ollut vielä hoksannut, että kriisin voisi kehittää luottokortistakin :) Aina sitä viisastuu!