Tämä blogi alkaa, koska sitä tarvitaan. Kipeästi.
1) Minulla on tarve kirjoittaa – ja vaahdota.
2) Läheisillä on tarve säästyä vaahtoamiselta tai edes selvitä vähemmillä roiskeilla.
Minä olen aina ollut kova tyttö vaahtoamaan, milloin mistäkin. Rippikoulussa ennustivat, että politiikkaan päätyisin, mutta ei sentään. Päädyin toimittajaksi, mikä lienee melkein yhtä kamalaa :)
Olen itse melkeinpä sitä mieltä, että minulla ei ole tiukkoja mielipiteitä mistään. En edusta äärilaitaa missään ismissä ja yritän aina ymmärtää eri näkökulmia. Lopulliset kantani edustavat yleensä vähintään valtavirtaista näkemystä. Siis omasta mielestäni. Kuitenkin onnistun aika usein vaahtoamaan itseni pieneen ystävällismieliseen kärhämään jonkun kanssa, vaikka oikeasti haluaisin vain kertoa koko maailmalle, kuinka hienon oivalluksen olen keksinyt.
Olen aina selittänyt vaahtoamisen tarvetta sillä(kin), että olen pikkusisko. Ja pikkusiskon pitää ilmaista mielipiteensä kovaan ääneen, kiivaasti ja mielellään käsiä heilutellen tai muuten tulee jyrätyksi. (Noh, luultavasti tulee jyrätyksi joka tapauksessa, mutta eipä tunnu ihan yhtä tyhmältä ;)
Monien mielestä minun vaahtoamiseni on riitelyä, inttämistä, jyräämistä tai yletöntä intoilua. Omasta mielestäni ilmaisen mielipiteitä, keskustelen tai vähintään väittelen.
Nettiin mahtuu vaahtoamista. Täällä ollaan ja täältä pesee. Odotan vastaväitteitä!
Muistatko kun meille tuli lukiossa riita verorahojen käytöstä? Se meni jotenkin niin, että onko ihan sama mihin pummit käyttävät saamansa tukimarkat. Keskustelu virisi tuntemiemme pummien tavasta ryypätä työttömyystukensa yhdessä illassa. Minä taisin olla sitä mieltä, että toivottomille tapauksille ei tarttis maksaa tukia ollenkaan, kun ne kuitenkin ryyppäävät ne samantien. Sun mielestä oli ihan sama mihin rahat menevät. Koitan viritellä ton nettikameran joku päivä, niin saadaan viritelty tämä keskustelu uusiksi ;) Kiva kun vaahtoat!