Täydellinen muutto maaliskuu 3, 2008

Voiko muuttaminen edes sujua näin sutjakasti? Okei, aloitimme siivouksen ja pienempien kamojen kuljettelun viikkoa ennen varsinaista muuttopäivää lauantaita, mutta silti olin ihan äimänä, kun homma oli hoidettu sunnuntai-iltaan mennessä. Siis ei vain tavaroiden siirtäminen pisteestä A pisteeseen B, vaan myös tavaroiden järjestäminen paikoilleen. Kaikki muuttolaatikot, kassit ja kasat oli siis purettu sunnuntai-iltana! Kunnia kuuluu tietysti sähäkälle muuttotalkooporukallemme. Mähän vain katselin vierestä, kun hiki virtasi :)

No, tekemistä riittää tietysti edelleen. Kuten kuvistakin näkyy, taulut ja verhot ja osa lampuista puuttuvat vielä, samoin naulakot ja sensellaiset. Pieni puuhastelu kuitenkin vain pitää pirteänä. Ja kesällä tuolle pihalle on PAKKO tehdä jotain radikaalia…

Uuteen muuttamista voin muuten erittäin lämpimästi suositella kaikille, jotka minun tavallani haluavat kaiken valmiiksi Nyt ja Heti. Ei oo tarvinnu elää viikkoja tai jopa kuukausia keskeneräisessä kämpässä. Vaikka onhan niitä lastentauteja täälläkin – ekana iltana lämminvesivaraaja oikutteli ja muuttoväki saunoi kylmän veden kera. Nyt on toinen vessa sökönä jo toista (!) kertaa. Niistäkin onneksi selviää puhelinsoitoilla …takuun piikkiin.

Totta puhuen entistä enemmän hämmästelen, kuinka jotkut selviävät ilmeisen hengissä kokonaisen talon rakennusprojektista pienten lasten kera. Minä kun tunsin jo viikon hässäkän aikana laiminlyöväni tuota junioria anteeksiantamattoman paljon. Onneksi meillä oli kiireisimpinä päivinä ihana Jassu-täti ja muu muuttoväki viihdyttämässä Venniä aamusta iltaan, ettei vallan huomiotta jäänyt pieni mies.

Nyt kaikki kipinkapin meille kylään! Mietin jopa, etten laita kuvia enää lainkaan, mutta tulettehan silti, vaikka kämppä tässä osittain näytillä jo onkin :)

Muuttaminen on mukavaa helmikuu 26, 2008

Taas on todistettu se, että kannattais muuttaa vähintään kahden vuoden välein. Ei pääsis kertymään ylenmäärin sekalaista ryönää nurkkiin… Nämä neljä vuotta ovat muuten pisin aika, minkä olen missään asunut lapsuudenkodista lähtemisen jälkeen!

Mahtavaa tässä muutossa on se, että kiirettä ei ole. Meillä on periaatteessa aikaa aina maaliskuun puoliväliin, mutta toki aiomme olla paljon nopeampia. Kuka nyt laatikkoelämää viikkotolkulla jaksaisi! Suunnitelmissa on viettää eka yö uudessa kodissa ensi viikonloppuna ja koska avaimet saimme jo viikkoa aiemmin, meillä on ruhtinaalliset seitsemän päivää aikaa pistää paikkoja kuntoon ja pakata ennen lopullista roudausrykäisyä lauantaina.

Koko viime viikonlopun kuurasimme uutta kämppää rakennuspölystä ja kyllä sitä riittikin… Nyt on kuitenkin osapuilleen puhdasta, ja on kiva kantaa kamoja sisään, kun niitä voi latoa suoraan hyllyihin. No, sauna, vessa, tuulikaappi ja pari muuta pikkukohdetta on vielä sotkussa…

Uudessa kodissa ehdottomasti parasta on kaikki se ihana säilytystila :) Olen ennakolta suunnitellut kaappien järjestystä jopa unissani – kenties hieman friikkiä?

Raskainta tässä rumbassa on luonnollisesti ollut tämä raskaus. Etukäteen kuvittelin, että saisin liialla huhkimisella aikaan supistuksia ja että jos niitä ei tulisi, voisin hyvin tehdä miltei mitä vain. No, nyt näyttää siltä, että vauva ja maha pärjäävät oikein hyvin, mutta MUN kroppa ei tahdo kestää. Selkä on nimittäin ollut aikas kipeä jo pelkästä siivoamisesta. Kantamiseen en tietysti edes kuvitellut osallistuvani, mutta on aika ikävä ylläri, että pelkkä lisääntynyt liikkuminen rasittaa näin paljon… Pitää kai taas vain yrittää ottaa iisimmin.

Kaiken tämän löpinän päätteeksi – tässä taas kuvia uudesta kodistamme :) Kuten näkyy, jotain pientä on jo roudattu perille asti ja lattioita koristavat nätit paperit. Muuten koti on meitä vaille valmis!

Jes! helmikuu 18, 2008

Pyysin syntymäpäivälahjaksi asuntokauppoja ja sen myös tavallaan sain – kaksi päivää synttärin jälkeen hyväksyimme tarjouksen tästä vanhasta luukustamme ja muutto uuteen tuli ison harppauksen verran konkreettisemmaksi.

Jipii!

Kriisinmetsästäjä helmikuu 16, 2008

Mittariin tuli pyöreitä vuosia. Nyt kai pitäis kehittää se ikäkriisi jostain…? Mietitäänpä:

 - Opinnot (gradu) on kesken. Ehkä ikuisesti. Ikävä kyllä se ei oo häirinny mua – henkisesti, saati muuten – vielä millään lailla. Mitä nyt äidin huomauttelu on hieman rasittavaa välillä ;)

- En ole vielä ehtinyt uraputkessa konsernijohdon tasolle. Tai no, jos tarkkoja ollaan, olen vielä melkolailla samalla arvo- ja palkkatasolla kuin aloittaessanikin :) Mutta toisaalta tiedän hyvin, että jos olisin jotenkin onnistunut hilaamaan itseäni reilusti tikapuilla ylöspäin tähän päivään mennessä, mulla ei taatusti olis näitä 1,7:ää lasta. Tai ainakin tuon esikoisen olis hoitanu joku muu kuin minä. Eli eiköhän tässä ehdi vielä, monenmoista. Yks tai korkeintaan viis asiaa kerralla, siinä mun johtolauseeni uralle ja yleensä elämään.

- Naamaan on tullut ryppyjä. Ihan tosi on! Mä en tosin ole koskaan ollut mikään ryppyrasvafirmojen kohderyhmähenkilö, kun olen vakaasti sitä mieltä, että ryppyjä tulee tasan sama määrä, teki niille jotain tai ei. Siis rypyt, hyökykää päälleni, minä en piittaa!

Tämä kaikki on tietysti silkkaa huumoria. Aihe tuli kuitenkin mieleen, kun muun muassa äskettäisessä luokkakokouksessa huomasin, että monia ikäisiäni tosissaan ahdistaa se, mitä on tähän ikään mennessä tullut tehtyä ja vielä enemmän tietysti se, mikä on vielä tekemättä. Siis nämä klassiset: ei ole vielä lapsia / on lapsia, eikä muuta ole ehtinyt. Tai opinnot ovat kesken / ahkera opiskelu on vienyt muun elämän. Tai oma ala ei ole vielä löytynyt / ura on huippu mutta niin uuvuttava. Tai ei ole kumppania. Tai rahaa. Tai töitä. Tai muuten vain kaikki menee pieleen… 

Mun on ainakin tällä hetkellä mahdoton löytää itsestäni mitään noita tuntemuksia. Ei kriisin kriisiä missään!

Okei, okei, mun elämässäni ei pitäisikään olla mitään valittamista, päinvastoin. Mä olen ollut helvetin onnekas (vaikka se gradu jäikin roikkumaan – ja siinähän ei onnella tai sen puutteella ollu osaa eikä arpaa), ja siksi en pysty edes teeskentelemään mitään kriisiä just nyt.

Mut jos tämä muita kriiseilijöitä yhtään lohduttaa, mä olin ihan hirviö murrosikäisenä ja mummona musta tulee taatusti kaamea riivinrauta. Eli antakaahan mun nyt sit nauttia edes tästä tasakymmenestä ilman syyllisyydentunnetta kriisittömyydestäni :D

Parasta journalismia? helmikuu 15, 2008

Näemmä osaan innostua (lue: pillastua) nykyään muustakin kuin vaipoista tai sisustussuunnitelmista. Äskettäin esimerkiksi suorastaan vimmastuin Bonnierin journalistipalkinnon vuoksi…

Tuota palkintoahan on nyt jaettu muutamia vuosia ja mikäs siinä, mahtuuhan maailmaan palkintoja. Ärsytti silti, kun ehdokkaita julistaessaan palkintolautakunnan puheenjohtaja Merja Ylä-Anttila vuolaasti kehui palkintoa ”Suomen journalismin Oscareiksi”.

Joo, joo, melttosin sohvalla – oskaritpa hyvinkin, eikä yhtään hyvässä mielessä.

Oscar-pystithän jaetaan nykyään (vai aina?) lähes yksinomaan suurten yhtiöiden suuren rahan massatuotannoille. Jotka epäilemättä ovat monet hyviä, ei siinä mitään… Mutta on aivan turha tulla väittämään, että palkinto jaettaisiin ehdottomasti sille Parhaalle Ohjaajalle, jos voittajaksi oikeasti on mahdollisuuksia vain niillä rahakkaimmilla taloilla.

Sama ongelma vaivaa – turkasen kovasti! – tätä journalistipalkintoakin. On kokemukseni mukaan ihan yleinen vitsi journalistien keskuudessa seurata, miten ehdokkuudet taas tällä kertaa jaetaan isojen mediatalojen kesken. Nytkin mukaan on valittu ainakin Sanomien, Alman, YLEn ja Yhtyneiden lippulaivojen tuottamia journalistisia helmiä. Joku surkea marginaalijulkaisu otetaan mukaan joka vuosi pakollisena vähemmistöedustajana. Tällä kertaa kunnian sai Maaseudun Tulevaisuus (hih, raadilta sinänsä hupaisa lipsahdus, onhan MT Suomen 3. luetuin päivälehti).

En suinkaan tarkoita, että ehdotetut journalistit tai journalistiset tuotteet olisivat jotenkin huonoja – kaikkea muuta! (Tai no, yksittäisistä valinnoista voidaan olla monta mieltä, mutta se kai on tarkoituskin.) Minua vain risoo hemmetisti se, että annetaan ymmärtää, että tässä nyt on kaivettu työllä ja tuskalla esiin maan parhaat journalistiset voimat…

On hiukan eri asia kirjoittaa monta viikkoa (?) Hesarin kuukausiliitteeseen juttua kuin vaikka tehdä parissa päivässä iso viikonvaihdejuttu haastavasta aiheesta paikallislehden sunnuntaisivuille. En myös ymmärrä yhtään, miten muka journalisti on heti jo lähtökohtaisesti parempi, jos hän esiintyy valtakunnallisella televisiokanavalla tai median levikkiluku on maan huippua.

Minusta journalistinen taito on MYÖS sitä, että pystyy haastavissa perusolosuhteissa, rutiinikeikalla, kiireessä tai tiukalla budjetilla tuottamaan laadukasta journalismia, kaivamaan esiin tärkeitä – vaikka sitten hyvin pienelle joukolle tärkeitä – uutisia ja / tai koskettamaan lukijoita. Että ei tarvitse olla ulkomaankirjeenvaihtaja, ruutukasvo, useita kirjoja kirjoittanut luottotoimittaja tehdäkseen huippujournalismia. Jutun ei tarvitse olla värikuvitettu kahdeksan aukeaman reportaasi ollakseen hyvä, vaan hyvään riittää usein alle 3000 merkkiä tai kaksi minuuttia kuvaa tai yksi kahdeksan tunnin työpäivä – ja useimmille tämän maan journalisteista sen on riitettäväkin.

Vertaisin tilannetta siihen, että kaksi kuvaajaa lähetetään samalle keikalle – toiselle annetaan kertakäyttökamera ja vartti aikaa, toiselle rajoittamaton määrä aikaa ja kamerakalustoa. Keikan jälkeen huippuvarusteltu kuvaaja palkitaan Vuoden Kuvajournalistina.

Ilman muuta on sula mahdottomuus IKINÄ pistää kaikkia maan journalisteja missään kisassa täysin samalle viivalle vertailua varten. Silti väitän – vaikka en nykyistä ehdokkaiden valintaprosessia perusteellisesti tunnekaan – että melko helposti olisi mahdollista nostaa Bonnierinkin palkinnon sisällöllistä tasoa (ja samalla sen arvostusta alalla). Pitäisikö kenties pyytää vaikka eri medioita valitsemaan omat ehdokkaansa ja lähettämään tuotoksia kisaan? Pitäisikö palkintoja jakaa järkevämpiin sarjoihin – vaikka sitten paikallis- ja maakuntamedioita omiinsa? Pitäisikö ehdokkaita etsiä aktiivisemmin tai eri medioiden sisältöjä kahlata perusteellisemmin, eikä vain odotella, minkälaisia ehdotuksia posti tuo tullessaan? Viimemainittuun tarkoitukseen Oscar-tyyppisestä sovellettu laaja valitsijamiessysteemi ei ehkä olisi ihan huono idea.

No, tietysti on niin, ettei Bonnierin väkeä kiinnosta tuoda hienoon gaalaansa jonkin pitäjälehden urheilutoimituksen avustajaa, vaikka tämä suoltaisi miten uskomatonta kamaa hyvänsä. Koko kisassa nimittäin on ikävä selkääntaputtelun maku: ”Varmaan tarttee joku Neloselta palkita tänä vuonna, kun Maikkari oli viimeksi niin näkyvästi esillä”. Tai sitten yksinkertaisesti vain on niin, että 95 prosenttia valtakunnan journalisteista syytää pienissä toimituksissaan surkealla palkalla päivästä toiseen silkkaa mitäänsanomatonta sontaa…

Pitää varmaan kasvaa isoksi, ansaita sijoittajana muutama miljuuna ja perustaa oma kansallinen journalistipalkinto :)

Varmistamalla paras helmikuu 4, 2008

Mies sairasti ulkomailla, kävi lääkärissäkin. Onneksi oli vakuutus. Tultiin kotiin, ja mies täytti vakuutusyhtiön korvaushakemuksen. Kului vähän aikaa ja vakuutusyhtiöstä tuli kirje. Halusivat varmistaa muutamia pikkuasioita:

- Kenen nimellä vakuutus olikaan otettu? (No, haloo, sillä nimellä joka korvaustakin hakee. Sama tyyppi, jolle tämän kirjeen lähetitte!)

- Mikä on vakuutusyhtiön nimi? (Öhöm, olisiko ehkä se, jonka korvaushakemus täytettiin ja johon se lappu myös lähetettiin. Se TEIDÄN firma!)

- Mikä on vakuutusnumero? (Vaikkapa se, joka oli kirjoitettu korvauksenhakulomakkeeseen?)

Onneksi meillä on erinomaisen asiantunteva luottohenkilö saman vakuutusyhtiön toisella laidalla. Puhelinsoitto ja asiat oli selvitetty.

Vaikka on toki hyvä, että faktat varmistetaan viimeisen päälle… :D

Popsin porkkanaa helmikuu 4, 2008

Olen ollut nyt puolisen vuotta “kasvissyöjä”, erittäin korostetusti lainausmerkein varustettuna. Käytännössä se tarkoittaa, että en syö punaista lihaa ja kanaa vain silloin tällöin. Kanansyönti johtuu ennen kaikkea laiskuudesta ja vasta toissijaisesti raskaudesta. Kasvissyöjä en siis todellakaan ole, etenkin kun kaikki maitotuotteet ja kananmunat kelpuutan kyllä.

Kuten arvata saattaa, tämänsorttinen kasvissyönti ei ole vaatinut mitenkään valtavia ponnisteluja, saati uhrautumisia. Melkein voisi väittää, että muutosta ei arjessa oikeastaan edes huomaa… Tai no, kyllä meillä aika usein tehdään kaksi eri ruokaa, yleensä samasta ruuasta kaksi eri versiota (esim. tavallinen ja kasvislasagne). Ja koko perheen kalansyönti on lisääntynyt huimasti, olkoonkin että sitä oli meillä pöydässä ennenkin runsaasti.

Ilahduttavaa on se, että koko ajan huomaan siirtyväni yhä enemmän porkkananpurijaksi. En edes yrittänyt tehdä “muutosta rytinällä”, mutta en myöskään ole hiukkaakaan lipsumassa (laiskuuttani tai mielitekojen vuoksi) takaisin vanhoihin sapuskoihin. Esimerkiksi erilaisia juureksia olen oppinut vasta ihan viime aikoina hyödyntämään aivan uudella innolla. Uusia liharuokien kasvisversioitakin keksin päästäni tai löydän resepteistä jos en nyt viikoittain niin ainakin pari kertaa kuussa.

Entä ne mieliteot? Kyllä, olen syönyt puolen vuoden aikana kaksi kertaa kebabia :) Ja jouluna söin siivun kinkkua. En myöskään sylkenyt lautaselle, kun erehdyksessä olin mättänyt seisovasta pöydästä lautaselleni pastasalaattia, jossa oli kinkkua. Linjani on tiukasti se, että tiukka ei tartte olla. Jos tekee mieli tai joku on nähnyt vaivaa tarjotakseen, syön kyllä mitä vain. Aika harvoin se liha näemmä näistä syistä lautaselle löytää tiensä.

Jonkin verran minulta on kyselty, vaikuttaako lihan vähentäminen olotilaan tai jopa terveyteen. Mahdoton sanoa – tai sitten ei vaikuta. Kun on paksuna, olotila on muutenkin aika poikkeuksellinen, joten en yhtään tiedä mikä johtuu mistäkin. “Eettinen olo” on kuitenkin parantunut kummasti. Kun tietää, miten heikosti katseenkestävää lihateollisuus on ja mikä on sen vaikutus vaikkapa ilmastonmuutokseen, on oikein mukava tunne päästä vähentämään sinne suuntaan syydettyjä euroja. Sitä paitsi lähes minkä hyvänsä kasviksen kilohinta on tuntuvasti alhaisempi kuin melkein minkä hyvänsä lihatuotteen… luulis tuntuvan siis omassa kukkarossakin jossain vaiheessa.

Suunnittelen, että pikkuhiljaa tuota kanansyöntiäkin voisi vielä vähentää, se kun taitaa olla pahimmasta päästä, jos elukoiden olotiloja miettii…  Ja kasvispainotteiseen suuntaan siirtymistä voin erittäin lämpimästi suositella ihan kaikille. Vaihtoehtoja on runsaasti siellä pihvi- ja vegaaniruokavalioiden välimaastossa – ääripäistä ei siis todellakaan ole pakko valita!

p.s. Ettei menisi ihan suitsuttamiseksi, paljastan vielä, mikä on kasvispainotteisen ruokavalion suurin hankaluus. PILKKOMINEN. Ruuanlaittoajasta kasvava osuus kuluu pilkkomiseen, ja se vasta on tylsää. Pitänee investoida johonkin vempaimeen, joka kuutioi, viipaloi, raastaa, muhentaa, möyhentää ja murentaa. Sauvasekoitin ja sähkövatkain eivät näemmä riitä edes alkuun :)

Puhtaampi kuin koskaan? tammikuu 27, 2008

Kyl on ny siistiä, melkein siistimpää kuin jouluna ja martan huushollissa se on paljon se! Meillä oli nimittäin tänään ensiesittely tästä kämpästä. Nyt jännittyneinä odotamme, kuinka monta kertaa joudumme nuo ikkunat vielä pesemään ennen kuin pääsemme kämpästä eroon :) Venni nimittäin heti illalla suuteli kiihkeästi ja pitkään ainakin yhtä ikkunaa, yhtä peiliä ja yhtä taulun lasia… olivat vissiin luonnottoman puhtaita.

Muuttaminen on varmasti paras tapa päästä eroon turhista roinista (ellei muuttoa ole pakko tehdä älyttömällä kiireellä). Huomaan nyt, että myyntikin siistii nurkkia kummasti. Tämä siivousmuoto sopii mulle kyllä parhaiten, sillä nythän pääpaino on ollut krääsän piilottamisessa hävittämisen sijaan. Toivottavasti ostajakandidaatit eivät siis tee päätöstä kaappiemme sisäisen järjestyksen perusteella…

Sisustusvimmaa tammikuu 19, 2008

Tästä taitaa tulla tilapäisesti taloaiheinen blogi. Vaan itsepähän päätän, mitä blogillani teen, hähähää :)

Kävimme tänään laatta- ja maalikaupoilla ja olimme erinomaisen tehokkaita. Tehokkuutta paransi tuntuvasti se, että Vennillä oli hoitaja kotona… Saimme ainakin todennäköisesti valittua melkein kaikki värit kotiimme, joskin vielä pitää käydä tarkistamassa värikarttojen ja laattamallien kanssa, sopivatko meidän värimme jo valmistuneisiin systeemeihin.

Mulla on armoton valkoinen / ruskea kausi menossa ja se tuntuu passaavan kivasti yhteen tämän talon kanssa, onhan siellä käytetty eniten just noita. Lisäksi olen jo muutenkin kallellaan sinisiin ja harmaisiin, joita siellä myös on. Johan se mun vihreä vaiheeni kestikin ainakin viis vuotta.

Jos nyt ketään kiinnostaa, tässä yksityiskohtia :)

Makuuhuoneissa on maalattavat tapetit jo paikoillaan, muuten olisimmekin laittaneet niihin, ainakin osaan, tavallisia tapetteja. Isosta makuuhuoneesta tulee valkoinen (sävytetty valkoinen, ei toki mikään maalarinvalkoinen), paitsi että huoneen ainut ehjä seinä maalataan beigeksi. Vennin – vai pitäiskö sanoa lasten-? – huoneesta tulee siniharmaa, aika samansävyinen kuin se nykyäänkin on. Työhuone maalataan kokonaan sävytetyllä valkoisella, samoin eteinen, olohuone ja keittiö. (Jep, valkoinen kausi jyrää!)

Keittiön ja kodinhoitohuoneen “välitilaan” valitsimme harmaat, pitkulaiset laatat, jotka laitetaan “tiilimalliin” lomittain. Kodinhoitohuoneen kalusteet ovat valkoiset, lattia ja seinät vaaleanharmaat.

Vessassa on beige lattialaatta, joten valitsimme kahteen laatoitettavaan seinään isot, kermanvalkoiset suorakaiteet, jotka laitetaan vaakasuoraan, ei kuitenkaan tiiliseinämäisesti. Ehjälle laattaseinälle tulee pystyraita sellaista luonnonkivilaattaa, mikäli se nyt sitten lattian kanssa sopii. Kahdessa seinässä on lasikuitutapetti, joka maalataan sillä samalla sävyetyllä valkoisella kuin puoli muuta taloa.

Kylpyhuone on jo laatoitettu. Siellä on oikein kiva tummanharmaa lattia ja iso vaalea seinälaatta. Yhdellä seinällä on muutamia laattoja, joissa harmaita neliöitä.

Uusi kotimme kadulta päin kuvattuna. Molemmat viereiset tontit on jo rakennettu, mutta autokatoksen takana on vielä pelkkää peltoa (siihenkin tulee omakotitaloja). Katukin on vielä kovin keskeneräinen, kuten näkyy. Sisäänkäynnit ovat siis talon päissä. Kahden pienemmän makuuhuoneen ikkunat ovat kadun suuntaan, ison makuuhuoneen tuohon ulko-oven viereen. Katu on umpikujamallia, joten kovin suurta autorallia ei ole odotettavissa – tosin koko alue on hyvin rauhallinen, joten ei siellä mitään rallia muutenkaan näy.

Tältä talo näyttää pihalta päin. Ensi kesänä tarttis yrittää aidata piha ympäriinsä. Myös naapurin ja meidän väliin tulee aita. Kynnöspelto muuttuu keväällä nurmikoksi tai ainakin niin kauppapapereissa luvataan. Pihan suuntaan ovat olohuoneen ikkuna (oikealla) ja keittiön ikkuna (vasemmalla, vieressä sisäänkäynti kodinhoitohuoneeseen). Jonkinlainen reilu terassi me tietysti kans halutaan, jahka budjetti sallii…

Tässä vielä autokatos ja sen takana varasto. Mahtuiskohan tuonne katoksen perälle pino takkapuita…?

Nyt jännittää tammikuu 18, 2008

Me teimme asuntokaupat! Viikko sitten emme edes ajatelleet asunnon vaihtamista ja tänään allekirjoitimme paperit, joten aika sähäkästi onnistuimme toimimaan ;)

Oikeasti on tietysti vähän valehtelua väittää, ettei asunnon vaihto ollut mielessä. Olemme katselleet kämppiä jo kai kolmisen vuotta – tähän nykyiseen asuntoon muutimme siis neljä vuotta sitten. Vuosi sitten oli jo suurin osa papereistakin tehty kuntoon yhdestä talokaupasta, mutta viime hetkillä vetäydyimme leikistä. Nyt tämä kuitenkin on totisinta totta ja ihan pirun jännää!

Tilanne on siis sellainen, että tarjouksemme yhdestä paritalonpuolikkaasta on hyväksytty ja nyt sit tarttis saada myytyä tämä vanha koti. Haluaisko joku siis ehkä ostaa tosi kivan saunallisen rivarikolmion? :)

Uudessa kämpässä on yksi huone enemmän plus kodinhoitohuone, lämmin varasto ja autokatos. Asuinneliöitä on 108 eli parikymmentä enemmän kuin nykyisin. Parasta kaikesta tietysti on se, että talo on vielä kesken eli pääsemme aivan uuteen kotiin toivottavasti parin kuukauden kuluessa. Avaimet käteen -periaatteella vieläpä, mikä tässä raskauden tilassa lienee melkein ainut mahdollinen tai ainakin toivottava vaihtoehto. Hienoa ja hauskaa on sekin, että viikkoa meitä ennen toisen puolen talosta osti ystäväperhe. Saimme siis kaupassa paitsi kivan talon, myös takuuhyvät naapurit!

Olotila on tällä hetkellä älyttömän stressaantunut ja innostunut. Jännityspuolella on ainakin asunnon myyminen ja muuton valmistelu, innostuspuolella kaikki muu. Huomenna jo mennään valitsemaan laattoja, jee!

 

As clean as it ever will get…? Näkymä ulko-ovelta tulevaan eteiseemme kertoo, että uusi kotimme on vielä hieman kesken :) Vasemmalta pääsee olohuoneeseen ja keittiöön, eteisen oikealla puolella taas ovat makuuhuoneet. Perällä näkyy vessa ja sieltä toistaiseksi näkee vielä naapuriin asti. Seinä toki suljetaan lopulta.

Olohuone on jo listoja ja maalia vaille valmis. Olohuone ja keittiö ovat käytännössä yhtenäistä tilaa, välissä vain puolitoistametrinen seinän pätkä. Keittiö tässä siis kuvaajan selän takana, eteinen vasemmalla.

Keittiö on L:n muotoinen ja sekin vielä “hieman” kesken. Kuvan vasemmasta reunasta pääsee kodinhoitohuoneeseen (ja sieltä pihalle), pesuhuoneeseen ja saunaan. Olohuone avautuu tästä katsoen oikealle.